Arvot ja hyveet

Arvot ja hyveet menevät suomalaisessa ajattelussa ja kielenkäytössä iloisesti sekaisin. Päällimmäisinä syinä tähän ovat arvopuheen yleinen epämääräisyys sekä se, että hyveistä ei vuosikymmeniin juuri puhuttu, kuten tämän sivuston Hyveet-välilehdellä todetaan.

Arvopuheen hämäryydellä on pitkät perinteet. ”Arvo kuuluu niihin sanoihin, joiden merkitykset ovat hyvin vaihtelevat. Tämä merkitysten moninaisuus tekee, että myöskin arvo-käsitteen sisällys kussakin eri tapauksessa jää häilyväksi ja epämääräiseksi”, totesi arvofilosofi Erik Ahlman teoksessaan Arvojen ja välineitten maailma jo vuonna 1920. Maailmassa, jossa kaikki tuntuu olevan jatkuvassa ja kaiken aikaa kiihtyvässä muutoksessa, tämä asia ei ole muuttunut miksikään.

Erityisen harmillisena Erik Ahlman piti aikanaan sitä, miten arvot ja välineet jatkuvasti sekoitettiin toisiinsa. Arvot ovat inhimillisen toiminnan itsessään hyviä ja arvokkaita päämääriä. Välineet taas saavat arvonsa sen mukaan, mihin niitä käytetään ja miten ne täyttävät tarkoituksensa. Kuten Ahlman edellä mainitussa kirjassaan totesi, tätä erottelua eivät hänen aikalaisensa osanneet tehdä: ”Yleinen kielenkäyttö nimittää sangen usein välineitä arvoiksi.” Esimerkkinä siitä, miten vaikeaa arvojen ja välineiden erottaminen toisistaan näyttää edelleen olevan, ovat yritysten ja organisaatioiden omikseen nimeämät arvot: Helsingin pörssissä noteerattujen yritysten verkkosivuillaan julkaisemista ”arvoista” 6 prosenttia on oikeasti arvoja, 51 prosenttia hyveiksi tunnistettavia välineitä, 35 prosenttia muita, lähinnä talouteen ja menestymiseen liittyviä välineitä ja loput 8 prosenttia jotakin aivan muuta. Vastaavat lukemat 20 suurimman suomalaiskaupungin arvolistauksissa ovat 11, 69, 14 ja 6 prosenttia.

Arvoja ja hyveitä ei pidä sekoittaa toisiinsa, mutta niillä on selkeä keskinäinen yhteys. Arvot ovat itsessään hyviä päämääriä, joiden toteutumiseen kaiken inhimillisen toiminnan ainakin periaatteessa pitäisi tähdätä. Hyveet yksilöiden ominaisuuksina ovat keinoja, joiden avulla arvot voidaan saada toteutumaan – ja joita ilman tästä ei ole toivoakaan.

Oikeus, totuus ja luottamus ovat arvoja, oikeudenmukaisuus, totuudellisuus ja luotettavuus ovat hyveitä. Jos yhteisössä ei ole oikeudenmukaisia ihmisiä tekemässä oikeudenmukaisia päätöksiä, oikeus ei toteudu. Jos ihmiset eivät sanoissaan ja teoissaan ole totuudellisia, totuus jää hämärän peittoon. Jos yhteisön jäsenet eivät löydä itsestään luotettavuutta – ja lisäksi ainakin sellaisia hyveitä kuin luottavaisuutta, reiluutta, ystävällisyyttä, keskustelevuutta ja rehellisyyttä – luottamusta ei koskaan synny.

Hyveiden tärkeys on siinä, että ne tekevät ihmisistä hyviä yhteisöjen jäseniä ja yhteisöistä jäsenilleen hyviä yhteisöjä. Se, että hyveet ovat myös välttämätön edellytys arvojen toteutumiselle, tekee niistä aina vain tärkeämpiä.