Etusivu

Lykeion-logo

HYVEET PORUKASSA

– hyvää yhteisöllisyyttä ja ihmisyyttä

Hyveet ovat ne ominaisuudet, jotka tekevät meistä hyviä – sekä ylipäätään ihmisinä että missä tahansa tehtävässä tai roolissa, jossa satumme elämämme aikana toimimaan. Hyvällä kauppiaalla on kauppiaan hyveet, työkaverilla työkaverin hyveet, ystävällä ystävän hyveet, vanhemmalla vanhemman hyveet ja niin edelleen. Ja meillä kaikilla toivon mukaan ne hyveet, jotka tekevät meistä hyviä kanssaihmisiä toinen toisillemme.

Hyveiden merkitys perustuu siihen, että ihminen on yhteisöllinen olio. Hyveiden ensisijainen tehtävä on tehdä yksilöistä hyviä yhteisön jäseniä ja yhteisöistä jäsenilleen hyviä yhteisöjä. Autiolla saarella yksinään elelevä erakko tulee mainiosti toimeen ilman hyveitäkin. Hänen tylyydestään, ilkeydestään ja epäreiluudestaan eivät kärsi sen enempää hän itse kuin kukaan muukaan. Mutta yhteisössä tällaisten ominaisuuksien viljely tekee elämästä surkeaa sekä ihmiselle itselleen että ympärillä oleville.

Jokaisessa yhteisössä, jota ylipäätään voi yhteisöksi sanoa, keskeiset hyveet ainakin jollakin tasolla toteutuvat. Jos jostakin yhteisöstä kokonaan puuttuisivat sellaiset ominaisuudet kuin oikeudenmukaisuus, rehellisyys, ystävällisyys, arvostavuus, luotettavuus ja vastuullisuus, elämä yhteisössä olisi käynyt sietämättömäksi jo aikaa sitten. Mutta ellei yhteisö ole tietoinen hyveistään, se ei voi mitenkään varmistaa, että ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla.

Hyveet porukassa on verkkotyökalu, jonka avulla yhteisö voi tulla tietoiseksi hyveistään, nostaa ne toimintakulttuurinsa keskiöön ja vahvistaa niiden toteutumista yhteisön arjessa. Hyveet porukassa on tarkoitettu sellaisten yhteisöjen käyttöön, joissa yhteisöön kuuluminen tai yhteisönä toimiminen on koko porukan olemassaolon perusta ja tarkoitus. Näitä voivat olla esimerkiksi harrastajaryhmät, opiskelijaporukat, asukasyhteisöt ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen yhteisöt. Työkalun käyttö on yksinkertaista, omatoimista ja ilmaista. Sen on kehittänyt eetikko Antti Kylliäinen ja sitä ylläpitää aristoteeliseen hyve-etiikkaan perustuvien sovelluksien tuottamiseen erikoistunut Lykeion Oy.

Porukan hyveiden selvittäminen alkaa, kun yhteisön valtuuttama vastuuhenkilö rekisteröi yhteisönsä Hyveet porukassa -työkalun käyttäjäksi ja saa sähköpostiinsa ohjeet hyveiden valitsemiseen. Hyveet valitaan 21:n suomalaisessa kulttuurissa keskeisiksi todetun hyveen joukosta, valinta toteutetaan yhteisön sisäisen viestinnän käytäntöihin parhaiten sopivalla tavalla ja valintaan saavat osallistua kaikki yhteisön jäsenet.

Hyveiden tultua valituiksi vastuuhenkilö ilmoittaa 3–5 eniten kannatusta saanutta hyvettä Hyveet porukassa -työkaluun. Paluupostina hän saa sähköpostiinsa kyseisten hyveiden mallimääritelmät, joiden avulla yhteisön jäsenet pääsevät pohtimaan, mitä nimetyt hyveet oman yhteisön toiminnassa tarkoittavat tai voisivat tarkoittaa.

Hyveiden nimeämisen ja määrittelyn jälkeen olennaisin asia on hyveiden mielessä pitäminen. Elleivät hyveet pysy ihmisten mielessä, niiden toteutuminen yhteisön arjessa on pelkän sattuman ja hyvän onnen varassa. Toisaalta jos hyveet onnistutaan pitämään mielessä, juuri muuta ei niiden jatkuvan kehittymisen eteen tarvitse tehdäkään. Hyveiden mukainen toiminta ei vaadi keneltäkään ihmeitä, ja niiden toteutuminen yhteisön arjessa tuottaa jokaiselle niin paljon hyvää, ettei hyveisiin tarttumiseen kummempaa houkutinta tarvita.

Jos sinulla on yhteisösi valtuutus, saat ohjeet hyveiden valitsemiseen klikkaamalla alla olevaa painiketta ja rekisteröimällä yhteisösi Hyveet porukassa -työkalun käyttäjäksi.